Hae yhteystiedoista

Historia

Olemme palvelleet suomalaisia pienyrityksiä jo vuodesta 1981 alkaen. Aluksi yritysmuotona oli toiminimi ja vuonna 1983 yritys muutettiin Tilitoimisto Kärnä Ky:ksi. Osakeyhtiönä olemme toimineet vuodesta 1993 lähtien.

Yhtiön perusti Leila Kärnä ja hän toimi yrittäjänä sekä toimitusjohtajana vuoden 2006 loppupuolelle saakka. Tässä vaiheessa Leila Kärnä siirtyi hallituksen puheenjohtajan tehtäviin ja toimitusjohtajan tehtävät siirtyivät Kajaanissa Jukka Kärnälle ja Pirkkalassa Timo Kärnälle.

Yrityksen toiminta ja palvelutarjonta ovat laajentuneet vuosien saatossa ja tällä hetkellä meillä on asiakkaina pieniä ja keskisuuria yrityksiä aina Karigasniemeltä Helsinkiin.